AURAJUUSTOINEN JAUHELIHAPASTA

Heissan heissan!

Syksy on tuonut mulla jälleen uutta intoa kokkailuun ja leivontaan, vaikka oon kyllä aina pitänyt siitä. Testasin tässä hetki sitten omalta mututuntumalta heitettyä reseptiä, josta tulikin yllättävän hyvää! Tulin kirjoittamaan reseptin ylös ja kertomaan sen teille. Kenties joku teistä sattuisi kokeilemaan tätä? Mittojen muutokset voivat olla hyvin mahdollisia ja esimerkiksi mausteita voi laittaa oman maun mukaan!

dav

AINEKSET:

500 g jauhelihaa
2 dl ruokakermaa
1 sipuli

2-3 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl vettä
140 g tomaattipyreetä (yksi pieni purkki)
0,5 dl persiljaa

1/4 aurajuustoa
suolaa
mustapippuria
valkosipulijauhetta

1 pkt pastaa
1 l vettä

sdr

sdr

Valmista kastike;
ruskista jauheliha padassa. Tein perheellemme vähän isomman annoksen, siksi kilo jauhelihaa. Puolikas annos on mitattu pastan määrän mukaan.
Pilko sipuli kuutioiksi.
Lisää sipuli jauhelihan joukkoon ruskistamisen yhteydessä.

Mittaa vehnäjauho jauhelihan joukkoon. Lisää myös vesi ja tarkista sen määrä riippuen kastikkeen koostumuksesta. Sekoita kastikkeeksi.

dav

sdr

Lisää tomaattipyre ja ruokakerma.

Silppua persilja kastikkeeseen ja lisää mausteet. Pilko aurajuusto ja sekoita se hyvin kastikkeen joukkoon.

sdr

Tarkista maku ja anna kastikkeen maustua levyllä, pienellä lämmöllä.

dav

Valmista pasta;
mittaa vesi kattilaan ja anna sen kiehahtaa liedellä. Lisää pasta veden kiehuessa ja valmista se keittoajan mukaan. Sekoita välillä.
Kaada pasta lopuksi lävikköön.

dav

Kokoa annos lautaselle ja ripottele päälle vielä aurajuustoa. Viimeistele persiljalla.
Nauti annos heti lämpimänä.

Hyviä kokkailuja!

 

 

 

 

 

 

Advertisements

MAANANTAIN PIRISTYS – KINKKUPIIRAS

Maanantait ei aina ala niinkuin strömsössä, eiks?

Loihdin perheelleni ja tietenkin itselleni maukkaan kinkkupiiraan. Tää oli juuri täydellinen aloitus maanantaille, vielä kun oli vapaapäivä!
Jos ei tule mitään mieleen, mitä leipoisit, tää on niin perus mikä saattaa ensimmäisenä tulla mieleen, mutta takuulla hyvää! Ruokaisa kinkkupiiras sopii myös juhlapöytään tarjottavaksi, vaikka raikkaan salaatin kera.

Muuttelin itse taas reseptiä oman maun mukaan, niinkuin säkin voit tehdä. Voit vaihtaa esimerkiksi tavallisen ruokakerman kahvikermaan tai johonkin maustettuun. Katsoin reseptin siis Valion sivuilta! Lisättiin myös paprikaa piirakkaan, mitä Valion reseptissä ei ollut.

POHJA

1,5 dl maitoa
1 kananmuna
1/4 tl suolaa
4,25 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
50 g voita

TÄYTE

150 g (savu)kinkkusuikaileita
150 g juustoraastetta
1/2 paprikaa
3 kananmunaa
3,3 dl ruokakermaa
1/4 tl mustapippuria
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 dl persiljaa

dav

Sekoita maito ja muna kulhossa. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää sula voi ja kuivat aineet maito-munaseokseen. Muista ettet vaivaa taikinaa, ettei siihen synny sitkoa.

Voitele vuoka ja kaada taikina sinne. Painele se vuokaan käyttäen apuna vehnäjauhoa.

IMG_20170417_131423 (1).jpg

Levitä pohjan päälle kinkkusuikaleet, juustoraaste ja paprikan palat.
Yhdistä munat ja kerma erillisessä kulhossa. Mausta seos mustapippurilla ja paprikajauheella.
Kaada täyte vuokaan. Ripottele päälle vielä persiljaa.

Jos teilläkin on yhtä pieni vuoka, kuten meillä, niin kannattaa kaataa nesteseos varovasti ja jättää tarvittaessa osa siitä pois. Meillä se kuitenkin mahtui kokonaan piiraan päälle. 

dav

Paista piiras uunin alimmalla tasolla 200 asteessa, noin 40 minuuttia tai kunnes päältä kauniin ruskea.

dav

Kannattaa oottaa hieman ennen syömistä, että piiras hyytyy ja jäähtyy. 

dav

Varsinkin kun syö kylmänä, niin maistuu vielä paremmalta! 

PÄTKIS JÄÄTELÖ

Heissan heissan!

En oo niin pitkään aikaan syönyt näin hyvää jäätelöä!

Tänään testissä olisi siis oma tekemä pätkis jäätelö. Pätkikset on ihan hyviä, mutta jäätelössä ne on parhaita. Ohjetta pystyy muuttelemaan sen mukaan mistä itse tykkää. Let´s do this!

T A R V I T S E T : 

5 dl vispi- tai kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
hieman vaniljasokeria
pätkiksiä maun mukaan

009.JPG

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita purkki kondensoitua maitoa kerman joukkoon. Lisää myös vaniljasokeri. Sekoita massa kuohkeaksi. Lisää lopuksi kaakaojauhe, mielellään siivilän läpi (itse en siivilöinyt kaakaota) ja sekoita.

013.JPG

Murskaa pätkikset pussissa tai pilko pieneksi hipuksi. Jätä muutama pätkis esim. koristelua varten.

015 020

Kaada massa pakasterasioihin. Koristele hieman suuremmilla pätkispaloilla. Laita pakastumaan ainakin yli viideksi tunniksi kannen tai tuorekelmun alle.

Lisäsin päälle vielä kinuskikastiketta!

Tää omatekemä jäätelö on niin super hyvää, varsinkin silloin, kun ottaa jäätelöä vielä hieman pehmeämpänä. Niin helppoa tehdäkin, että suosittelen ehdottomasti! Jäätelöitä pystyy itse maustamaan erimakuisiksi, millaista nyt haluaakaan. Kondensoitumaito tekee jäätelöstä pehmeän ja makean, joten en suosittele laittamaan ainakaan lisää sokeria.

Kertokaa mitä pidätte mun leivontapostauksista ja aiotteko itse testata näitä? Tää mun blogi ei kuitenkaan ole muuttumassa ruokablogiksi, ei syytä huoleen, hehe. Painakaa tykkäysnappia postauksen alapuolella, jos tykkäsitte tästä postauksesta!